Jelena Välben sanat olivat liikaa – kaiken nähnyt hiihtomies murtui kyyneliin
Markus Cramer jätti pestinsä Venäjän maajoukkueessa viime kauden jälkeen. Kevään mittaan tuli selväksi, että saksalaisen palkanmaksu ei onnistu vaivatta Venäjään kohdistettujen sanktioiden vuoksi. Cramer on nyt kertonut VG-lehdelle enemmän pestistään.
Mies myönsi, että hän odotti Venäjän hiihtoliiton puheenjohtajan Jelena Välben olevan vaikea pomo.
– Kun aloitin työssäni vuonna 2015, ajattelin itse asiassa, että Jelenan kanssa työskentelystä tulee vaikeaa, naureskeli mies VG:n mukaan.
Hän kertasi myös pestinsä loppuvaiheita.
– Jelena oli varma, että se (sota Ukrainassa) loppuisi muutamassa viikossa. Puhuimme toistemme kanssa monta kertaa. Mutta maalis-huhtikuun vaihteessa hän sanoi: ”Emme tiedä, mitä tapahtuu ja kuinka kauan se kestää.”
Huhtikuun puolivälissä Cramer vahvisti lähtevänsä Venäjän maajoukkuepestistään. Hän siirtyi Italian maajoukkueen palvelukseen.
Cramer kertoi saaneensa vielä jäähyväisviestin Välbeltä.
– Sain viestin Jelenalta. Hän kiitti minua hyvästä työstäni. Hän kirjoitti, että toin Venäjälle uusia asioita, joista he ovat oppineet ja jotka ovat tehneet heistä parempia. Istuin kotona yksin ja itkin. Se oli kaunista luettavaa, tilitti Cramer.
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Kanadan pääministeri jyrähti – tyrmäsi Venäjän haaveet!
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!