Norjan hiihtotähdeltä uutispommi – Iivo Niskaselta paljonpuhuva reaktio
Norjalainen hiihtotähti Hans Christer Holund yllätti monet sunnuntaina, kun hän ilmoitti lopettavansa urheilu-uransa. Myös Iivo Niskanen reagoi tapahtuneeseen.
– Olen nyt tehnyt lopullisen päätöksen hiihtourani päättämisestä. Valinta oli vaikea, mutta kahden pienen lapsen ja monen projektin kanssa tämä tuntuu oikealta ratkaisulta. Nyt voin myös päästää muita nälkäisiä urheilijoita mukaan tekemään vaadittavaa työtä taistelemaan MM-mitaleista kotikisoissa 2025, perusteli Holund Instagramissa.
Holundilla on ikää 34 vuotta. Kokeneen hiihtäjän ratkaisu yllätti silti monet. Hiihtolegenda Martin Johnsrud Sundby oli ällikällä lyöty. Hän kommentoi asiaa NRK:lle.
– Olen todella yllättynyt. Joimme Hansin kanssa olutta pääsiäisenä ja puhuimme tulevasta sekä Trondheimin vuoden 2025 MM-kisoista. Käsitin, että hänen harjoittelunsa oli jo suunniteltu ja että hän osallistuu noihin kisoihin. Sen jälkeen on pitänyt tapahtua paljon, hämmästeli Sundby.
Iivo Niskanen kommentoi Holundin Instagram-julkaisua. Hän osoitti kunnioituksensa kädet ilman nostavalla emojilla.
Holund voitti urallaan muun muassa neljä MM-kultaa ja kaksi olympiamitalia. Hän oli päättyneellä kaudella Planican MM-kisojen 15 kilometrin (v) kisan kolmas ja maailmancupin distanssicupin viides.
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö