Annimari Korte paljasti – hymyilevän kuvan taakse kätkeytyi brutaali totuus
Viime vuonna yleisurheilu-uransa lopettanut Annimari Korte on panostanut tänä vuonna valjakkourheiluun rakkaiden koiriensa kanssa.
Korte on jakanut sosiaalisessa mediassa monenlaisia kokemuksia viime aikoina. Mukaan on mahtunut kuitenkin myös paljon rankkoja asioita.
Korte julkaisi tällä viikolla Instagramissa kuvan, jonka taustat olivat kuitenkin varsin rajut. Hän avasi asiaa päivityksessään.
– Joskus tarvitsee vaan nukkua ja itkeä. Kun tulin Kämpiin lauantaina sanoin, että oon niin väsynyt, että haluaisin vaan nukkua ja itkeä. Aika pian tän kuvan jälkeen lähdin aikaisin kotiin ja siitä asti nukuin yli viisi vuorokautta ja itkin vaan aina herätessä koko ajan ilman, että edes ajattelin mitään. En pystynyt pysymään hereillä kuin hoitamaan koirat ja meinasin nukahtaa pystyyn.
– Oli aika pelottavaakin. Ollut tosi rankka ja traumaattinen vuosi ja varsinkin syksy, mutta oon vaan sinnitellyt eteenpäin ilman unta ja tarpeeksi itkua. Eilen heräsin pirteämpänä eikä enää itkettänyt yhtään ja oli paljon kevyempi olo. Kai keho vaan osaa kertoa mitä se tarvitsee, sanaili Korte.
LUE MYÖS
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö