Ville Lång kaatoi ykkössijoitetun Tahitilla ja eteni puolivälieriin – ”Todella hyvä päivä”
Sulkapalloilija Ville Lång kellisti Tahitin turnauksen ykkössijoitetun toisella kierroksella ja eteni puolivälieriin.
Lång (mrank 76) sai turnauksen avauskierroksella vastaansa meksikolaisen Job Castillon (mrank 91), jonka voitti reilu 50 minuuttia kestäneessä ottelussa kuitenkin suoraan kahdessa erässä luvuin 21-19, 21-15.
Toisella kierroksella Långin vastustaja oli turnauksen ykkössijoitettu israelilainen Misha Zilberman (mrank 68). Aiemmissa kansainvälisissä kohtaamisissa Lång oli voittanut miehen jo kolmesti ja Tahitilla hän nappasi israelilaisesta neljännen voiton ja suoraan kahdessa erässä pistein 21-14, 21-15.
– Kaiken kaikkiaan todella hyvä pelipäivä alla. Hallissa on edelleen vietävän kuuma, mutta nyt matot olivat kuivuneet yön aikana ja suurta vaaraa ei ollut, vaikka kerran liukastuinkin, Lång kertoo Facebook-sivuillaan.
Puolivälierissä Lång kohtaa Sri Lankan Niluka Karunaratnen (mrank 107). Aiemmat kansainväliset kohtaamiset ovat menneet Långille otteluvoiton 2-0.
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!