IS:ssä karu paljastus Jan Vapaavuoren tilanteesta – ”Viha kytee”
Olympiakomitea on ollut viime kuukausina kohun keskellä. Sen puheenjohtajista selvitti kuitenkin viime viikolla luottamusäänestyksen varsin selvin luvuin. Ilta-Sanomien mukaan tilanne ei ole aivan niin yksiselitteinen.
Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani ehdotti äänestystä puheenjohtajiston luottamuksesta. Olympiakomitean puheenjohtajan Jan Vapaavuoren johtamistyyliä pidettiin varsin omavaltaisena.
Noin 70 prosenttia lajiliitoista asettui kuitenkin tukemaan Vapaavuorta ja varapuheenjohtajia. Se oli siinä ja juna jatkoi kulkemistaan. Ilta-Sanomien Marko Lempisen mukaan kulisseissa kuohuu.
– Aivan näin kaunis todellisuus ei kuitenkaan ole. Kulissien takana viha kytee yhä, kirjoitti Lempinen Ilta-Sanomissa.
Jutun mukaan kokous oli ”turha näytelmä”. Etukäteen oli selvää, että Vapaavuoren takana puheenjohtajavaalissa aikanaan olleet isot liitot eivät miestä tässä vaiheessa hylkää.
Tästä Ilta-Sanomien juttu, jossa enemmän paljastuksia kulissien takaa.
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!