Synkkä paljastus Aleksandr Bolshunovin todellisuudesta
Venäjän hiihtotähtien toiminta on pöyristyttänyt etenkin Norjassa sen jälkeen, kun maa käynnisti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Venäjällä vielä viime kaudella valmentanut Markus Cramer on nyt kommentoinut hiihtäjien todellisuutta VG-lehdelle.
Norjalaislegenda Therese Johaug kertoi esimerkiksi raivostuneensa, kun hän näki venäläisurheilijat presidentti Vladimir Putinin tilaisuudessa. Moskovassa juhlistettiin 18. maaliskuuta näyttävästi Krimin valtauksen vuosipäivää.
Paikalla oli esimerkiksi hiihdon supertähti Aleksandr Bolshunov. Tämä erottui toki joukosta, sillä hänen vaatteitaan ei koristanut Z-kirjain. Siitä on tullut Venäjän hyökkäyssodan yksi symboleista.
Cramerin mukaan Johaug ja kumppanit eivät ymmärrä venäläisurheilijoiden todellisuutta.
– Heillä ei ole vaihtoehtoa. Norjalaiset urheilijat ovat onnekkaita, että he ovat syntyneet, minne ovat syntyneet. He voivat puhua vapaasti mistä tahansa. Venäjällä kaikki on toisin. Johaugin on helppo puhua.
– Onko sillä merkitystä, että heillä oli Venäjän armeijan symboleita? tiedusteli toimittaja.
– Totta kai. Mutta kun puhutaan siitä, että urheilijat menevät tapahtumiin Moskovassa, on sanottava, että tiedän joidenkin urheilijoiden olleen haluttomia menemään sinne. Mutta nämä ovat viranomaisten ohjeistuksia. Mitä he voivat tehdä?
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!