Therese Johaugilta shokkipaljastus – tätä Norjan hiihtopomot eivät halua kuulla
Norjalainen hiihtolegenda Therese Johaug päätti upean uransa viime kauden jälkeen. Hänestä on nyt julkaistu Norjassa jo elämäkertakirja ”Therese Johaug – Hele historien”. Teoksessa on – kuten odottaa saattoi – kovan luokan paljastuksia.
Esiin nousee myös Johaugin dopingkäry. Hän jäi lokakuussa 2016 kiinni klostebolin käytöstä. Johaug selitti saaneensa ainetta elimistöönsä Trofodermin-nimisestä huulivoiteesta.
Johaug teki kirjassa uusia paljastuksia Norjan hiihtoliiton reaktiosta asiaan. Liitosta toivottiin, että Johaug ei tulisi julkisuuteen asian kanssa, koska Norjan hiihtoliiton kauden avajaistilaisuus oli edessä parin päivän päästä.
Johaug teki hiihtopäättäjille heti selväksi, ettei pystyisi olemaan paikalla tilaisuudessa, jos hän joutuisi pitämään asian salassa.
– Sitten he ehdottivat, että en tule paikalle lainkaan, vaan että keksisimme tekosyyn sille, miksi en ole mukana. Voitaisiin sanoa, että tunnen oloni kipeäksi. En voinut uskoa kuulemaani. Ehdottiko Norjan hiihtoliitto juuri, että teeskentelisin, että mitään ei ole tapahtunut medialle, jotten häiritsisi kauden avajaistapahtumaa? hämmästeli legenda kirjassa.
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat