IL: Suomen hiihtotähdille ikävä uutinen – mitään ei ollut tehtävissä
Suomen hiihtomaajoukkue on ollut reilun viikon harjoitusleirillä Itävallassa. Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt käsikirjoituksen mukaan.
Pelipaikalla selvisi, että Dachsteinin jäätikkö ei ole tarpeeksi hyvässä kunnossa. Sinne ei päästetä ketään, kertoo Iltalehti.
Olosuhteet tarkoittavat sitä, että hiihtäjät voivat painaa menemään vain rullasuksilla ja lenkkikengillä. A-maajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen kommentoi asiaa Iltalehdelle. Hänen mukaansa tilanne ei ole erityisen dramaattinen.
– Meidän pääpointtimme oli, että tulemme tänne lokakuussa treenaamaan hyviin olosuhteisiin. Lumille meno olisi ollut bonusta. Olosuhteet rullahiihdolle ja jalkalenkeille ovat erittäin hyvät. Viime viikolla oli 20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi, Pasanen kertoi Iltalehdelle.
Pasanen muistutti IL:lle, että Suomen joukkue ei ole yksin. Myös muut hiihtomaajoukkueet juonivat samaa ennen tuloaan Itävaltaan.
– Kaikki olivat tulleet vähän samalla ajatuksella, että olisi mahdollisesti päässyt hiihtämään.
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!