Suomen hiihdosta pamahti merkittävä uutinen
Suomen hiihto on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ikävässä valossa. Hiihtoliitto on kokenut kovia taloudellisia toimia, jotka ovat pakottaneet muutoksiin.
Hiihtoliitto on nyt kertonut vaihteeksi iloisia uutisia. Liitto tiedotti tehneensä merkittävän uuden yhteistyösopimuksen.
– Nokian Renkaat aloittaa yhteistyön Suomen Hiihtoliiton kanssa. Yhtiö on maastohiihdon Suomen A-maajoukkueen sekä nuorten maajoukkueen pääyhteistyökumppani kausilla 2023-24 ja 2024-25. Yhtiö on myös maastohiihdon Rukan ja Salpausselän maailmancup-tapahtumien virallinen yhteistyökumppani, tiedottaa Hiihtoliitto.
– Meistä on hienoa saada juuri Nokian Renkaat uudeksi yhteistyökumppaniksemme. Meille yhteisesti tärkeän talven lisäksi meitä yhdistää halu kantaa vastuu tulevaisuudesta ja lumisista olosuhteista myös jatkossa, kommentoi Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen tiedotteella.
Nokian Renkaiden ja Hiihtoliiton yhteistyöt tulee näkymään logonäkyvyytenä hiihtomaajoukkueen kilpailuasuissa ja huoltorekassa sekä Ruka Nordic- ja Lahti Ski Games -maailmancup-tapahtumissa.
– Odotamme innolla alkavaa yhteistyökautta ja toivotamme urheilijoille menestystä laduilla, kommentoi tiedotteella Nokian Renkaiden viestinnästä, sijoittajasuhteista ja brändistä vastaava johtaja Päivi Antola.
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö