Norjalaishiihtäjät pihalle kisoista – shokkipäätös ällistyttää
Norjan hiihtopomojen ratkaisut herättävät hämmennystä vuonomaassa. Liitto on nimittäin päättänyt, että se ei lähetä maastohiihtäjiä Etelä-Koreassa tammi–helmikuussa järjestettäviin nuorten talviolympialaisiin.
Esimerkiksi Suomelta lähtee joukkue kisoihin. Se on tarkoitus julkaista 4.1.2024.
Vuonna 2020 sprintin hopeaa kyseisissä kisoissa voittanut Norjan Anna Heggen hämmästeli liiton ratkaisua NRK:lle.
– On typerää olla lähettämättä ketään. En näe mitään syytä ratkaisulle, hämmästeli Heggen.
– Se oli kokemus minulle ja päätavoite, koska olimme liian nuoria nuorten MM-kisoihin. Tunsin itseni olympiaurheilijaksi. Saimme maistaa jotain suurta.
Norjan hiihtoliiton mukaan nuorten olympialaiset ”eivät sovi urheilijan kehityspolulle”.
– Meidän mielestämme on hieman liian aikaista lähettää urheilijoita noin isoihin kisoihin. Se on yksi isoimmista asioista, mitä voi kokea elämän aikana, arvioi Norjan hiihtoliiton kehitysjohtaja Brit Baldishol NRK:lle.
– Meidän näkemyksemme mukaan ensimmäinen kilpailu, johon pitäisi olla mahdollisuus päästä, on Pohjoismaiden mestaruuskisat.
Baldishol selvitti tarkemmin, että liitto pelkää urheiljoiden ”nälän” menevän ylimääräisistä kisoista. Se johtaa koviin paineisiin nuoressa iässä.
– Tulee varhaisessa vaiheessa liikaa painetta suorittaa, jotta pääsee nuorten olympialaisiin. Voi treenata liikaa tai suorituskyky voi laskea, koska panostaa liikaa kehittymiseen nuorena.
Hiihtovalmentaja Fredrik Aukland ei niele Baldisholin selityksiä.
– Olen täysin eri mieltä. Ei ole vaarallista olla liian hyvä nuorena. Ei se ole ehdoton edellytys parhaaksi tulemiselle, mutta se ei ole myöskään este pitkälle urheilu-uralle, linjasi mies NRK:lle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää