Totuuden hetki: Krista Pärmäkoski astuu esiin
Hiihdon Suomen Cup jatkuu viikonloppuna Kuopiossa. Vuorossa on 12 kilometrin vapaan hiihtotavan kisat ja viestit.
Kaikki maamme parhaat hiihtäjät eivät ole mukana. Monet toipuvat vielä Pohjois-Amerikan-kiertueen rasituksista. Mukana on kuitenkin esimerkiksi Krista Pärmäkoski, jota ei nähty Atlantin toisella puolella.
Naisten maajoukkueen vastuuvalmentaja Ville Maunuksela arvioi etukäteen Suomen Cupin kisoja ennakossa. Hän harmitteli aluksi Eveliina Piipon loukkaantumista.
– Keskiviikkona kuultiin valitettava uutinen. Piipon Eveliinalla oli käynyt haaveri. Hänen osaltaan loppukauden kisat ovat ohi. Eve olisi tuossa ennakkoon ollut todella mielenkiintoinen hiihtäjä vapaan distanssimatkalle ja tuollaiselle noin kuokkapainotteiselle radalle.
Maunuksela nosti sen jälkeen esille Pärmäkosken nimen. Hän teki selväksi että Pärmäkoski on paperilla selkeä ennakkosuosikki.
– Nyt siinä naisten kisaan sellainen ainoa suosikki on Krista Pärmäkoski, joka ei ollut Pohjois-Amerikassa hiihtämässä maailmancupia. Krista on harjoitellut kotimaassa ja hakee nyt varmasti Puijolta kovaa kenraaliharjoitusta ennen Salpausselän maailmancupin kisoja. Krista on varmasti tuossa naisten kisassa selkeä ennakkosuosikki.
LUE MYÖS
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä