Tällä kaudella kerran maailmancupissakin käväissyt Riitta-Liisa Roponen on urakoinut varsin kivasti kansallisissa kisoissa tämän vuoden puolella.

Roposen hiihtokausi ei ole päättynyt vieläkään. Hän osallistuu nimittäin viikonloppuna Ylläs–Levi-hiihtoon.

– Pääsiäinen oli kaikin tavoin mallikas. Viikonloppuna sit edessä 70km perinteistä kilvanhiihtoa Ylläs–Levi-hiihdossa. Oot sää tulossa? kirjoitti Roponen Instagramissa.

Roponen ei ollut viime vuonna mukana kyseisessä tapahtumassa kilpailijana. Matkan reilussa kahdessa tunnissa ja 47 minuutissa taittanut Kaisa Mäkäräinen dominoi tuolloin ylivoimaiseen voittoon 70 kilometrin kisassa.

Veteraanihiihtäjä on ollut tällä kaudella varsin vakuuttava kansallisissa kisoissa. Hän on voittanut esimerkiksi Syötehiihdon, Iin Hiihdon ja Pertin Hiihdon.

Riitta-Liisa Roponen kertoi Kittilälehdelle, että hänen aviomiehensä Toni Roponen on myös mukana lähtöviivalla. Mies työskentelee nykyään Olympiakomiteassa huippu-urheiluvastaavana.

– Toni sai 50-vuotislahjaksi osallistumisen kisaan ja on panostanut tähän kisaan nyt viimeiset puoli vuotta. Toni lähtee pitämään sinne hauskaa, ei kuitenkaan rilluttelemaan vaan etenemään. Ainoa huoleni on, että Toni ja hänen mukaan lähtevä ystävä pitävät sellaisen vauhdin, että ehtivät after ski -bileisiin mukaan, sanoi nainen Kittilälehdelle.

Hieman etelämpänä Rovaniemellä kilpaillaan puolestaan viikonloppuna SM-kisat.

Päivitys tästä.

LUE MYÖS