Suomen valmennuksesta tylyä puhetta Kerttu Niskasesta
Hiihdon MM-kisat päättyivät sunnuntaina naisten 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kisaan. Pelipaikalta puuttui Kerttu Niskanen, joka oli jo lähtenyt koti-Suomeen.
Krista Pärmäkoski oli sunnuntain suomalaisonnistuja. Hän taisteli hienosti seitsemänneksi vaikeissa olosuhteissa.
– Tuli kyllä kuningatarmatkalle kaikkien aikojen olosuhde. Aika monessa kohdassa mentiin 20-30 senttiä uponneena lumisohjoon ja oli todella rankka olosuhde. Meidän naiset hiihtivät tänään hyvän kisan ja huolto onnistui viidelläkympillä voitelussa myös naisten osalta hyvin. Oli kilpailukykyiset välineet tänään.
– Väsyneitä naisia oli kisan jälkeen maalissa, kuten asiaan kuuluukin. Hieno taistelu kaikilta ja aika odotusten mukaisista sijoista taisteltiin, arvioi naisten joukkueen päävalmentaja Ville Maunuksela Hiihtoliiton tiedotteella.
Maunuksela puhui myös kisoista kokonaisuutena. Hän otti esille Niskasen alisuorittamisen kauden aiempaan nähden.
– Naisten osalta koko MM-urakka oli mitalien valossa pieni pettymys. Suurin osa urheilijoista suoritti kuitenkin aika lailla omalla tasollaan. Tietysti Kerttu Niskasella, johon suurimmat mitaliodotukset henkilökohtaisilla matkoilla kohdistuivat, oli hieman vaisut kilpailut verrattuna vuoden vaihteen ja tammikuun maailmancup-hiihtoihin. Muuten joukkueelta hyvää suorittamista. Monet hiihtivät näissä kilpailuissa kauden parasta vauhtiaan, Ville Maunuksela jatkoi.
LUE MYÖS
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!