IS:ssä uutispommi Suomen hiihdosta – Jasmi Joensuu reagoi selvin sanoin
Ilta-Sanomat paljasti viikonloppuna, että Suomen hiihdossa kuohuu. Lehti kertoi, että naisten maajoukkuevalmentaja Ville Maunuksela ei saa jatkaa pestissään.
Maunukselan sopimus päättyy tähän kauteen. Monet olivat kuitenkin olettaneet, että Maunuksela jatkaa ensi vuoden olympialaisiin saakka.
Maunuksela ehti hoitaa pestiä kaksi vuotta. Naisten maajoukkue harjoitteli tuona aikana monesti varsin rikkonaisella kokoonpanolla.
Suomen hiihdon ykköstähtiin kuuluva Jasmi Joensuu reagoi Ilta-Sanomissa Maunukselan lähtöpasseihin. Hän harmitteli tapahtunutta.
– Itse ihan tykkäsin Villen tekemisestä. Mielestäni hän kasvoi joukkueeseen hyvin mukaan. Harmi homma sinänsä, että taas vaihtuu valmentaja.
– Ajattelin niin, että oli siinä kuka tahansa, olisi hyvä että tulisi sitä jatkuvuutta, mitä meille on peräänkuulutettu. Jos valmentaja haluaa sitoutua, se on hyvä merkki. Meillä on ollut paljon valmentajia, jotka ovat tulleet kaudeksi ja sanoneet sitten, etteivät pysty sitoutumaan pidemmäksi aikaa, hämmästeli Joensuu IS:lle.
LUE MYÖS
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!