Valmentaja avautui IS:lle – selvää tekstiä suhteestaan Suomen naishiihdon tähtiin
Viikonloppuna selvisi, että Suomen naisten hiihtomaajoukkueen valmentaja Ville Maunuksela joutuu jättämään pestinsä.
Ilta-Sanomat kertoi, että Maunuksela ei saa Hiihtoliitolta jatkoa. Aiemmin oli oletettu, että Maunuksela olisi mukana ainakin ensi vuoden olympialaisiin saakka.
Suomen naisten maajoukkueen yksi ongelmista on ollut yhteisen harjoittelun puute. Esimerkiksi viime kesän Trondheimin leirillä oli vain kaksi naishiihtäjää (Hilla Niemelä ja Jasmi Joensuu).
Ilta-Sanomat tiedusteli Maunukselalta tämän suhteesta maajoukkueen hiihtäjiin.
– Aina se voisi olla parempi. Jos urheilijoiden luottamus valmentajiin ja tekemiimme ratkaisuihin olisi ollut ihan huipussaan, olisimme ehkä pystyneet saamaan porukkaa paremmin mukaan ja he olisivat suostuneet joustamaan omista suunnitelmistaan, Maunuksela vastasi IS:lle.
Maunuksela ei kuitenkaan kokenut mitään suurempaa ongelmaa. Hänen mielestään tunnelma oli varsin rakentava.
– Välini urheilijoiden kanssa olivat ihan ok. Asioita olisi varmasti voinut tehdä paremminkin, mutta annan itseni hyvän kouluarvosanan. Toki erojakin oli. Jotkut hiihtäjät halusivat olla enemmän tekemisissä ja joidenkin kanssa kanssakäyminen oli avoimempaa. Toiset halusivat pitää asioita enemmän itsellään.
LUE MYÖS
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä