Ministeriöstä suorat sanat Ella Junnilan väitteelle – ”Ymmärtänyt asian aivan väärin”
Opetus- ja kulttuuriministeriön urheiluapurahahakemuksia käsittelevä Kari Niemi-Mikkola ihmettelee Ylen haastattelussa korkeushyppääjä Ella Junnillan kommentteja siitä, että hän ei olisi noudattanut ulkomailta hakemiseen liittyviä erityisehtoja.
Niemi-Mikkolan mukaan ulkomailta apurahaa haetaan täysin samalla lailla kuin Suomestakin.
– Kyllä hän oli ymmärtänyt asian aivan väärin. Kun on suomalaiset vahvan tunnistautumisen pankkitunnukset, apurahaa haetaan ulkomailta ihan samalla lailla kuin että hakemus täytettäisiin ja lähetettäisiin Suomesta, hän sanoi Ylelle.
– Ei ole mitään erillisiä ulkomailta hakemiseen liittyviä erityisehtoja, vaan ainoastaan erilaisia tapoja kirjautua järjestelmään. Tunnistautumisesta asia ei ollut Ellan kohdalla kiinni, sillä hän on tunnistautunut, koska hakemusta ei muuten pääse edes täyttämään. Sillä samalla vahvalla tunnistautumisella hakemus sekä täytetään että lähetetään.
Niemi Mikkola kertoi epäilevänsä, että Junnilla oli tehnyt hakemuksen, mutta ei koskaan lähettänyt sitä. Lue aiheesta täältä.
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa