Kolme suomalaista välieriin Skandinavia Cupissa – 19-vuotias yllätti positiivisesti
Kärkisijat karkasivat suomalaisilta Vuokatin Skandinavia Cupin vapaan sprinteissä.
Miesten sprintissä Joni Mäki voitti komeasti karsinnan ja olin nopein myös puolivälierähiihdossaan. Välieriin selvisi myös Martti Jylhä, joka oli Mäen tavoin puolivälieränsä ykkönen.
Mäki ja Jylhä ottivat yhteen ensimmäisessä välierässä, josta Mäki selvisi aikavertailuun neljännellä sijallaan. Aika ei kuitenkaan riittänyt finaalipaikkaan, kun toisessa välierässä hiihdettiin huomattavasti kovempaa vauhtia. Jylhä jäi kyseisen välierän viimeiseksi.
Naisissa 19-vuotias Anita Korva oli ainoa välieriin asti selvinnyt suomalainen. Hän sijoittui erässään hienosti kolmanneksi, mutta ei selvinnyt aikavertailusta finaaliin.
Vuokatissa jatketaan Skandinavia Cupia lauantaina 10 ja 15 kilometrin väliaikalähtökilpailuilla. Hiihtotapa on perinteinen.
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa