Paljastus kulisseista: Johannes Kläbon pöydälle shokkitarjous
Pitkät neuvottelut on nyt saatu päätökseen. Johannes Kläbo on tehnyt urheilijasopimuksen Norjan hiihtoliiton kanssa.
Kläbo on ulkona Norjan maajoukkueesta. Urheilijasopimus mahdollistaa kuitenkin miehen osallistumisen maailmancupiin.
Sopimus tarkoittaa sitä, että Kläbo noudattaa liiton sopimusehtoja edustaessaan Norjaa. Hän ei siis esimerkiksi käytä kisa-asussaan omien sponsoreidensa logoja. Norjan hiihtopomo Espen Bjervig kertoi, että Kläbo halusi asiaan selvyyden nopeasti.
– Olemme iloisia, että tämä on nyt ratkaistu ja voimme keskittyä talveen, kommentoi Bjervig Norjan TV2:lle.
Kläbolla oli selvä näkemys aiheesta. Hän ihmetteli joitakin reaktioita.
– Ikävintä tässä neuvotteluprosessissa olivat väitteet ahneudesta ja siitä, että kyse oli vain rahasta. Lisäksi väitteet siitä, että puhuin lajiyhteisöä vastaan. Se ei ole totta. En tietenkään tehnyt tätä rahan vuoksi. En pitänyt prosessin aikana levitetyistä valheista, paalutti Kläbo.
Mukaan mahtui toki paljon draamaa. Kläbon asioita hoitava Haakon-isä kertoi Nettavisenille, että hiihtotähti sai yllättävän tarjouksen Ruotsista.
– Saimme puhelun Andersilta (Byström), joka on Ruotsin hiihtomaajoukkueen pomo. Hän sanoi toivovansa Johannesta mukaan Livignon leirille. Heillä oli lentolippu ja hotelli valmiina hänelle. (William) Poromaa oli valmis harjoittelemaan hänen kanssaan.
Ruotsin leiristä tehtiin selväksi, että ovi on avoinna Kläbolle, jos hän halua harjoitella heidän kanssaan.
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa