Johannes Kläbon romahdus hämmästyttää – Norjassa ei voida käsittää
Norjan Johannes Kläbo on Oberhofin maailmancupin kahden ensimmäisen päivän perusteella kaukana huippukunnostaan.
Kläbon eväät oli syöty lauantaina 20 kilometrillä, kun Iivo Niskanen käynnisti kovan pitkän vedon. Kläbo taipui lopulta sijalle 17. Perjantaina hän jäi sprintissä välieriin.
– Oli vaikeaa heti ensimmäisestä noususta lähtien. Todellista tuskaa, huonoa. Ei ole muuta sanottavaa, vuodatti Kläbo NRK:lle.
NRK:n asiantuntijat Torgeir Björn ja Fredrik Aukland seurasivat ihmeissään Kläbon menoa.
– Kläbo ei tunnu nauttivan tästä lainkaan. Eilen eikä tänään, hämmästeli Björn.
– Emme ole tottuneet näkemään Johannesta tuollaisena. Kun on kyse taktisista arvioista ja valinnoista, emme näe usein Johannesta tällaisissa ongelmissa, pohti Aukland.
Kläbo itse paljasti NRK:lle, että hän tunsi olonsa todella huonoksi sairastuttuaan.
– Minulta lähti melkein viisi kiloa sillä viikolla, kun sairastuin. Tulen vähitellen takaisin, mutta se ottaa aikansa.
LUE MYÖS
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!