Korkki aukesi jälleen hiihdon maailmancupissa – bileiden seuraukset olivat rumat
Viime vuosina on saatu paljastuksia hiihtomaailman kulissien takaa. Kovien urheilijoiden seasta löytyy myös kovia bilehileitä
Tour de Skin kesken jättävät urheilijat voivat esimerkiksi vaihtaa bilevaihteelle. Taustajoukot ottavat myös osaa juhlintaan.
James Clugnet ja Mika Vermeulen ovat puhuneet tämän kauden Tour de Skin tapahtumista Skirious Problems -podcastissa. Kaksikko tarjosi selitystä sille, miksi monet hiihtäjät sairastuivat kiertueen yhteydessä. He kertoivat kiertueella järjestetyistä bileistä, johon osallistui hiihtäjien lisäksi tiimien muita taustajoukkoja.
– Ranskalaisilla on uusi (huolto)rekka. He päättivät, että olisi järkevää järjestää tuparit rekalla. Kaikki joukkueet kutsuttiin rekalle. Siellä järjestettiin bileet, jossa syötiin juustoa ja nautittiin hyvää ranskalaista viiniä.
– Sitten niin monet ihmiset olivat ihan kännissä. Niin se sitten leviää kaikkien tiimien välillä. Sitten kaikki sairastuivat. Vi**u sentään, sanaili Clugnet.
– Näin siinä normaalisti käy. Etenkin kun on kylmä ja ihmiset viettävät aikaa yhdessä. Tourilla immuunijärjestelmä ei ole ihan kunnossa. Se tapahtuu niin nopeasti, arvioi puolestaan Vermeulen.
LUE MYÖS
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!