Suvi Minkkinen paljasti IS:lle – tämä mies muutti hänen elämänsä
Ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen on noussut tällä kaudella suomalaisen talviurheilun kärkinimiin. Hän kruunasi sesonkiaan upeilla MM-kisoilla, joista oli tuomisina yksi MM-pronssi ja useita huippusijoituksia.
Minkkisen nousu lajin huipulle on kestänyt kauan. Hän on myöntänyt, että uran loppuminen on myös ollut lähellä.
Minkkinen on avautunut tilanteestaan Ilta-Sanomille. Hän myönsi, että vuonna 2015 kävi ajatus uran lopettamisesta.
Kehitystä ei ollut tapahtunut. Tässä vaiheessa kuvioon astui valmentaja Mikko Viitanen. Hän arveli voivansa saada enemmän irti Minkkisestä. Siitä alkoi yhteistyö.
– Voin rehellisesti sanoa, että ilman Mikon ehdotusta se ampumahiihtoura olisi ollut siinä, Minkkinen sanoi Ilta-Sanomille.
Nousu huipulle otti sen jälkeen aikansa. Minkkinen myöntää, että myös viime vuosina on ollut epäilyjä omiin kykyihin liittyen.
– Olen pyöritellyt mielessäni, että ehkä minun ominaisuuksillani ei pysty ottamaan enää kehitysaskeleita, Minkkinen kertoi IS:lle.
LUE MYÖS
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa