Dopingista kärähtänyt Victoria Carl paljasti nyt karun totuuden
Kesäkuussa selvisi, että Saksan hiihtototähtiin kuuluvan Victoria Carlin maaliskuussa antamasta dopingnäytteestä on löytynyt urheilussa kiellettyä klenbuterolia.
Kyseinen testinäyte annettiin sotilaiden MM-kisojen yhteydessä. Carl on vakuuttanut syyttömyyttään. Hän kertoi, että kyseistä ainetta oli yskänlääkkeessä.
Vielä ei ole tietoa, millaisen rangaistuksen Carl saa. Monet odottavat, että häneltä jää väliin ensi talven olympialaiset.
Carl on palannut myös sosiaaliseen mediaan kärynsä jälkeen. Yksi ikävistä muutoksista on se, ettei nainen voi harjoitella Saksan maajoukkueen mukana.
– Vaikka olen yhdessä kauneimmista treenipaikoista, niin kaipaan treeniryhmääni. Tästä kaikesta huolimatta nautin luonnosta ja yritän ottaa kaiken irti tästä. Välillä tunnen oloni paremmaksi ja välillä huonommaksi.
– Toivon kuitenkin kaikkea parasta treeniryhmällemme Gomsiin. Nauttikaa ajastanne ja tulkaa paremmiksi, viestitti Carl Instagramissa.
LUE MYÖS
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa