Frida Karlssonin tilanteessa merkittävä käänne – pöydällä järeä ratkaisu
Maastohiihdon maailmantähtiin kuuluvan Frida Karlssonin tilanteessa on tapahtunut uusi käänne.
Karlsson voitti viime kaudella esimerkiksi 50 kilometrin vapaan hiihtotavan MM-kultaa ja loisti yksittäisissä kisoissa maailmancupissa. Jalassa ollut vamma haittasi kuitenkin naisen tekemistä.
Naisen valmentaja Per Nilsson on nyt avannut uutistoimisto TT:lle, mitä hänelle oikein tapahtui. Mies kertoi, että Karsson sai tuntemuksia toiseen jalkaansa ja alkoi siksi korjata liikeratojaan harjoituksissa. Tämä johti ongelmiin nivusissa ja vatsalihasten kiinnityskohdissa.
Nilsson vahvisti, että osapuolet harkitsivat jopa leikkaushoitoa olympiavuoden alla. Sitä ei tarvittu lopulta.
– Se oli varmaan onni, sillä muuten vammasta toipuminen olisi kestänyt vielä pidempään, näki Nilsson.
Karlsson aloitti treenikautensa hieman normaalia myöhemmin, koska hän halusi olla varovainen vamman vuoksi. Nyt hän harjoittelee jo täysillä.
– Viime vuonna juoksemista ei juuri ollut, mutta nyt hän voi tehdä kaikkea: juosta ja hiihtää rullasuksilla. Hän on aikataulussa. Hän harjoittelee tämän vuodenajan mukaista määrää ja kuormitusta, ja se on melko paljon, selvitti Nilsson.
LUE MYÖS
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!