Iivo Niskanen kohtasi voittajansa Suomessa – nosti kädet pystyyn
Suomalainen hiihtotähti Iivo Niskanen on palannut parrasvaloihin. Niskanen kilpaili perjantaina leikkimielisessä Cooper-haasteessa Vieremällä.
Vastaan tuli juoksija Mikko Kauppinen. Sama kaksikko otti mittaa toisistaan jo kolme vuotta sitten. Niskanen paineli tuolloin 12 minuutissa 4 130 metriä ja voitti Kauppisen kymmenellä metrillä.
Osat kääntyivät nyt. Viimeksi Niskanen irtosi lopussa kiriin ja repi eron Kauppiseen. Nyt nuori mies tarjosi saman kolmikertaiselle olympiavoittajalle. Hän paineli loppuvedollaan voittoon 10 metrillä.
Tulostaso putosi kuitenkin kolmen vuoden takaisesta. Kauppinen voitti nyt juoksemalla 4 060 metriä.
Etenkin Kauppiselta olisi voinut olettaa selvästi kovempaa tulosta. Hän on nimittäin kehittynyt juoksijana ja on 5 000 metrin ennätyksensä perusteella noin 4 200–4 300 metrin mies Cooperissa.
– Meni taktikoinniksi. Ajattelin seuraavani Mikon selkää. Oli ihan kyytiä, Niskanen arvioi Savon Sanomien lähetyksen kenttähaastattelussa.
LUE MYÖS
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!