Tämä näky oli liikaa – suomalaiselta hiihtotähdeltä suorat sanat Ylelle
Hiihdon maailmancupin tapahtumat Davosissa pöyristyttivät faneja ja asiantuntijoita. Hämmästystä aiheutti se, että naisten sprinttikisaan osallistui vain 39 urheilijaa.
Lukema on naurettava, sillä nykyisen pistelaskujärjestelmän myötä 50 parasta urheilijaa saa maailmancupin pisteitä. Lauantain sprintissä takasi itselleen pisteet vaikka matelemalla maaliin.
Yksi asia on selvä: Myöskään hiihtäjät eivät pidä tästä suunnasta. Alkukauden ohjelma on ollut varsin rankka. Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n uuden pistelaskujärjestelmän on ollut tarkoitus kannustaa siihen, että hiihtäjät osallistuvat mahdollisimman moniin kisoihin. Tuo idea ei näytä alkukauden perusteella toteutuneen.
Suomalaishiihtäjistä Jasmi Joensuu hämmästeli asiaa kotikatsomosta käsin.
– Todellinen penkkiurheilupäivä tänään. Silmiinpistävää on se, että naisten sprintissä karsinnan lähdössä 39 nimeä (viime vuonna 84 lähtijää). Kolme ensimmäistä viikonloppua sisälsi kolme kisaa. Moni urheilija on sairastunut tai jättää viikonlopun väliin, koska kisoja on niin paljon, päivitteli Joensuu.
Pitkään maailmancupia kiertänyt Anne Kyllönen teki puolestaan Ylelle selväksi, että suunta on huolestuttava.
– Suuntahan ei missään nimessä ole oikea. Kyllä täällä pitäisi vähintään 50–60 osallistujaa olla per kisa, Kyllönen linjasi Ylelle.
Sprintissä upeasti onnistunut Krista Pärmäkoski, joka on maailmancupin kolmantena, päivitteli myös asiaa Ylelle. Hän kommentoi tilannetta lauantaina.
– Frida (Karlsson) on poissa ja ilmeisesti myös Heidi Weng on poissa (sunnuntain kisasta). Kyllä se vain näkyy, että niitä kovia ratkaisuja pitää tehdä. Minä toki hiihdän huomenna, mutta oma ratkaisuni on se, että jään tänne jouluksi ja vältän sillä sitä matkustamista. Täältä siirryn sitten suoraan Tourille, Pärmäkoski sanoi Ylelle Tour de Skihin viitaten.
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa