Alppihiihtolegenda Lindsey Vonnin ura päättyi jo reilut neljä vuotta sitten.

Hän ehti muun muassa voittaa 82 maailmancupin kisaa. Parempaan on pystynyt naisissa vain nykyinen jenkkitähti Mikaela Shiffrin (88 voittoa).

Vonn ei ole jättänyt julkisuutta uransa päätyttyä. Hänet nähtiin tänä vuonna esimerkiksi F1:n Miamin GP:n varikolla.

38-vuotias supertähti on pitänyt huolta myös kunnostaan. Se selviää naisen tuoreista otoksista.

Vonn kertoi lähteneensä pikaiselle lomalle.

– Otin pienen vapaan viikonloppuna. Nörtteilin uusien vapaasukellusvarusteideni kanssa. Pelasin myös jalkapeliä keihäsrauskujen kanssa. Olen kiitollinen noista mahtavista päivistä. Nyt takaisin tien päälle ja normaaliin kalenteriin, kirjoitti Vonn.

Kuvat keräsivät paljon ihailevia kommentteja.

– Kuin Bond-tyttö.

– Ei voi kuin ihailla, hämmästeli toinen.

Kuvat tästä.