Kerttu Niskanen taisteli lauantaina kolmanneksi 20 kilometrin (p) maailmancupin kisassa Saksan Oberhofissa. Se oli naisen viikonlopun ainoa kisa.

Niskanen ei ollut vatsataudin vuoksi mukana perjantain sprintissä. Hän ei lähtenyt myöskään mukaan viestiin.

Suomen naiset onnistuivat kivasti ilman Niskasta. Suomen joukkue (Johanna Matintalo, Anne Kyllönen, Krista Pärmäkoski ja Jasmi Joensuu) taisteli kolmanneksi. Edelle ehtivät vain Ruotsi ja Saksa.

Iltalehden asiantuntija Reijo Jylhä myönsi suoraan, että naisten viesti ratkesi jo parin ensimmäisen osuuden aikana.

– Näkyy, että naisten kisamatka (nykyään 4×7,5 kilometriä, aiemmin 4×5 km) on pidentynyt. Tulee isompia eroja, kun naisissa tasoerot ovat muutenkin isompia, avautui Jylhä Iltalehdelle.

Jylhä teki selväksi myös, että Niskanen ei olisi tuonut Suomelle yhtään parempaa sijoitusta. Saksa ja Ruotsi olisivat olleet liikaa.

– Se ei vaikuttanut tulokseen millään tavalla. Eteen oli niin suuret erot, ettei Kertun mukanaolo olisi tuonut yhtään parempaa sijaa, linjasi Jylhä IL:lle.

Tästä Iltalehden juttu.

LUE MYÖS