Krista Pärmäkoski sijoittui Tour de Skin kokonaiskilpailun seitsemänneksi. Hän yllätti Alpe Cermisin nousun jälkeen suomalaismedian.

Pärmäkoski kertoi, että hän ei tule enää vetämään Alpe Cermisin nousua kilpailullisessa mielessä maailmancupissa. Se tarkoittaa siis, että hän ei aio enää osallistua Tour de Skille.

Nainen ei vahvistanut päättävänsä uransa tähän kauteen. On mahdollista, että Pärmäkoski nähdään myös ensi kaudella muualla maailmancupissa ja MM-kisoissa.

Pärmäkosken sanat tulivat isona yllätyksenä. Maajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen myönsi asian Iltalehdelle.

– Ei me olla sellaisesta puhuttu. Kristalla on pitkä ura jo takana, niin varmaan hän miettii koko ajan asiaa, sanoi Pasanen Iltalehdelle.

Pasanen kommentoi myös Touria enemmän yleisellä tasolla. Hän muistutti, että suomalaisilla oli myös paljon aihetta iloon.

– Aika harvinaista, että Tourilla on kolme suomalaista palkintopallisijoitusta. Ja Kerttu Niskasen kolmas sija kokonaiskilpailussa tietysti lämmittää. Kun useampi urheilija otti podium-paikan, niin plussan puolelle menee.

Tästä Iltalehden juttu.