Niko Anttola voitti lauantaina miesten 12 kilometrin (v) kisan Suomen Cupissa. Maajoukkueen kovista nimistä Iivo Niskanen oli neljäs ja Ristomatti Hakola viides.

Niskasen suoritus oli pettymys. Lähes pelkästään perinteisen matkoilta viime aikoina tuttu Hakola yllätti kuitenkin jäämällä vain puolisen minuuttia voittajalle.

Kun Hakola tuli maaliin, teki Viaplayn asiantuntija Juho Mikkonen oman viiltävän havaintonsa hiihtäjästä.

– Hakolaa vähän naurattaakin puoliksi. Tässä se näkyy, kun ei ole paljon hiihtänyt luistelukisoja, niin ei saa itsestään niin paljon irti, että pitäisi jäädä tuohon pötköttämään. Sukset pois ja verryttelemään. Jos oltaisiin hiihdetty pertsalla, niin hän olisi raivonnut tuohon viimeiseen nousuun kuin hullu ja maannut tuossa maassa, mutta yksinkertaisesti ei vain pysty luistelemalla tekemään sitä.

Mikkonen puhui lähetyksessä myös Niskasen vaisusta menosta kisassa. Hän kertoi Niskasen paljastaneen, että alla oli hyvin vähän harjoituksia vapaalla hiihtotavalla.

– Luistelu ei vain lähde kulkemaan Iivolla. Juttelin hänen (Niskanen) kanssaan eilen. Hän sanoi, että on tehnyt kovia luisteluharjoituksia hyvin vähän. Viimeksi Trondheimissa hiihtänyt kisanomaisen luisteluharjoituksen, niin kyllä se näkyy vain tuossa, että jalka ei yksinkertaisesti toimi.

– Pikkaisen on harmaita pilviä (loppukauden osalta). Toivotaan, että se Iivon absoluuttinen kestävyyskunto olisi kova ja että luistelulihakset eivät vain olisi riittävän hyvät pitämään sitä luisteluvauhtia yllä, mutta olisihan se mukavampaa, jos Iivo olisi hiihtänyt tänään hyvin ja näyttänyt, että se kunto on varmasti tapissa, arvioi Mikkonen.

LUE MYÖS