Krista Pärmäkoski teki loppukaudesta hienoa jälkeä hiihdon maailmancupissa. Tuloksena oli esimerkiksi voitto Salpausselän 20 kilometrillä (p) ja kuudes sija Falunin vapaan 20 kilometrin kisassa.

Pärmäkosken esitykset ovat jättäneet ilmaan paljon kysymysmerkkejä viime vuoden Tour de Skin jälkeen. Tänä talvena hän päätti jäädä koti-Suomeen, kun muut painelivat maailmancupin kiertueelle Pohjois-Amerikkaan. Kun kisat jatkuivat Euroopassa, oli Pärmäkoski kuin uusi nainen.

Kaiken nähnyt asiantuntija Reijo Jylhä on vaikuttunut. Hän esitti suorastaan hurjan väitteen Pärmäkosken osaamisesta.

– Vapaa oli todella hyvän näköistä. Kristan hiihto on näyttänyt loppukaudella siltä kuin hänen urallaan parhaimmillaan. Hän on tällä hetkellä yksi maailman parhaista naishiihtäjistä, Jylhä ylisti Iltalehdelle.

Ylistystä tuli myös Kerttu Niskaselle. Hän voitti kolme perinteisen hiihtotavan maailmancupin kisaa tällä kaudella – samaan pystyi vain Ruotsin Frida Karlsson.

– Kerttu on perinteisen normaalimatkan hiihtäjissä kolmen kärjessä, ellei jopa maailman paras. Hän on onnistunut monta kertaa vaikeissa olosuhteissa. Huolto ja tiimi ovat toimineet hyvin, paalutti Jylhä Iltalehdelle.

Tästä Iltalehden juttu.

LUE MYÖS