Yleisurheilija Jessica Kähärä valmistautuu parhaillaan uuteen kesäkauteen. Viime kaudella upeita kehitysloikkia tehnyt Kähärä loukkaantui harmittavasti sesongin loppupuolella.

Monipuolinen urheilija osoitti kuitenkin hallikisoissa, että hän on jälleen vahvassa vedossa. Hän otti esimerkiksi pituushypyn SM-kultaa tuloksella 6,51. Kolmiloikassa tuli puolestaan SM-hopeaa tuloksella 13,58.

Kähärä on julkaissut myös sosiaalisessa mediassa talven mittaan tunnelmapaloja harjoitusten ja kisojen yhteydessä. Joskus on nähty myös hieman erilaisia julkaisuja.

Vaaleaverikkö paljasti hiljattain laittaneensa myös hiuksensa uuteen uskoon. Kähärän uusi look keräsi Instagramissa fanien suuret kehut.

– Aivan ihana nainen, hihkui eräs.

– Niin kaunis, kehaisi toinen.

Kuva tästä.

LUE MYÖS