Therese Johaug teki lauantaina suorastaan mielettömän paluun hiihdon Norjan mestaruuskisoihin. Myös Ylen asiantuntija Kalle Lassila kommentoi naisen menoa.

Johaug voitti Norjan mestaruuden 30 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa. Mukana menossa ollut jenkkitähti Sophia Laukli oli kakkonen ja hävisi voittajalle kaksi minuuttia ja 49 sekuntia. Norjan Magni Smedås oli kolmas ennen Astrid Öyre Slindiä.

– En ajattelut, että se menisi noin hyvin. On yllättävää, että ero on noin iso, mutta minulla hyvä päivä ja hyvät sukset, myönsi Johaug Nettavisenille.

– Toisaalta kyse on 30 kilometrin kisasta. Se on ehkä paras matka minulle, muistutti nainen puolestaan NRK:lle.

Norjan TV2:n asiantuntija Petter Skinstad hehkutti estoitta naista.

– Therese on suosikki naisten 50 kilometrin MM-hiihtoon Trondheimissa (2025). Tällä kullalla Therese todisti olevansa jo yksi maailman parhaista hiihtäjistä.

– MM-kisoihin on aikaa vielä vuosi, ja Therese tulee vain parantamaan ja parantamaan joka päivä. Odotan nyt innolla ensi vuoden MM-kisoja, mutta ruotsalaisten pitäisi täristä housuissaan, veisteli Skinstad TV:lle.

Kalle Lassila teki Ylelle selväksi, että Johaugin meno ei ollut shokki.

– Ei se ollut meille yllätys. Kaksi vuotta sitten kun Johaug lopetti, oli hän ylivoimaisesti maailman paras naishiihtäjä. Kuitenkin tässä matkan varrella on kerrottu, että hän on pitänyt kunnostaan huolta. Jos tuolta tasolta lopettaa, niin oletettavissa on, että palaa kovassa kunnossa, mutta se että noin kovassa, on yllätys.

– Norjan naishiihtäjät olivat vielä vuosi sitten Johaugin lopettamisen jälkeen vielä erittäin hyvässä vauhdissa. Tälle talvelle siellä on ollut tosi moni vaikeuksissa. Norjan naishiihdon taso ei ole sitä, mitä Norjassa maajoukkuetason hiihtäjän pitää olla, muistutti Lassila Ylelle.

On puhuttu lähinnä siitä, hiihtääkö Johaug MM-kisoissa 50 kilometriä, jota hän ei siis ole vahvistanut. Lassila uskoo, että muutkin matkat kuulunevat Johaugin kalenteriin, jos hän tulee takaisin.

– Viidestäkympistä on puhuttu paljon. Itse ajattelen asiaa niin, että kaksi vuotta sitten ylivoimaisesti maailman paras naishiihtäjä päättää nyt jatkaa. Miksi tyytyä vain viiteenkymppiin kotikisoissa, koska kyllä tuo tämänhetkinen vauhti osoittaa, että kaikilla normaalimatkoilla hän on mitalikandidaatti, paalutti Lassila.

LUE MYÖS