Suomalaisheittäjältä hirmukaari! – Huima ennätysparannus maailmalla

Moukarinheittäjä Sara Killinen paransi yli kolme metriä ennätystään ja heitti toiseksi tuloksella 69,50 Tucsonissa Arizonassa varhain sunnuntaina Suomen aikaa käydyssä kilpailussa. Killisen aiempi ennätys oli tänä keväänä syntynyt 66,37.
Ennätyksellään Killinen, 21, nousee 22-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi edellään vain Krista Tervo ja Silja Kosonen. Naisten vastaavassa tilastossa Killinen on kuudes.
Tucsonin kilpailun voitti Tokion olympiafinalisti, Yhdysvaltain Brooke Andersen ennätyksellään ja kauden kärkituloksella 79,02.
– En voi sanoa, että tulos yllätti, mutta jännitti ihan törkeästi jo eilen, kun treenattiin yhdessä Andersenin kanssa, Killinen totesi.
– Rinki oli täydellinen, samoin sää. Rinki oli niin nopea, että minun jalkani eivät vielä olleet sille tarpeeksi nopeassa kunnossa. Jos nyt olisi ollut hitaampi rinki, en olisi heittänyt noin pitkälle.
Killisen ennätys syntyi kolmannella kierroksella. Hänen toiseksi paras heittonsa kantoi 64,79, muut heitot toivat pöytäkirjaan ruksin.
– Kun kauden muut kisatulokset ovat olleet 65-66 metrin tuntumassa, se varmaan on minun tasoni tällä hetkellä. Hyvä tietää, että onnistuneella heitolla voi heittää pitkälle. Kyllä 70-metrinenkin toiveissa on, Virginia Tech -opinahjossa opiskeleva Killinen totesi.
Killisen toiveissa on kevään mittaan raivata paikka Yhdysvaltain yliopistomestaruuskisoihin.
Roosa Ylönen oli Tucsonissa naisten keihäänheitossa toinen kauden parhaalla tuloksellaan 52,08. El Pasossa opiskelevan Ylösen ennätys on 54,53. Kilpailun voitti Yhdysvaltain Ariana Ince, joka heitti 58,81.
Lähde: SUL:n tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä
- Norjan hiihtotähdeltä järkyttävä paljastus tilanteestaan
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Viivi Lehikoinen lausui pari valittua – hiihtäjärakkaan reaktio kertoo kaiken
- Synkkää luettavaa – SK: Nooralotta Neziri hyväksyi ikävän totuuden
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi
- Oliver Helander pettyi, karu totuus keihäänheiton supertähdestä selviämässä
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Urheilutähti katosi kuukausia sitten jäljettömiin – hyytävä totuus on nyt valkenemassa
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Tylyä tekstiä – IL: Wilma Murron käytös kuohuttaa
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Nyrkkeilyn maailmanmestari kokeili vapaaottelua – leikki päättyi hirvittävällä tavalla alta aikayksikön
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Mikä on totuus? Suomalainen hiihtoässä täräytti IL:ssä rajua vihjailua Iivo Niskasesta
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi