Hiihtäjä Kerttu Niskanen joutui pettymään viikonloppuna Sveitsin Gomsin maailmancupin kisoissa. Nainen kritisoi viikonlopun aikana varsin suoraan sitä, että Suomen joukkue oli majoittunut matalammassa korkeudessa kuin yli 1 300 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitseva Goms.

Niskanen jäi sunnuntaina 16:nneksi 20 kilometrin vapaan yhteislähtökisassa. Niskanen keräsi paljon reaktioita sanomansa vuoksi.

Aivan yksiselitteinen asia ei kuitenkaan ole. Sen teki selväksi myös Iltalehden asiantuntija Reijo Jylhä. Hän muistutti, että esimerkiksi Johanna Matintalo ja Jasmin Kähärä hiihtivät tasoonsa nähden hyvin vapaan normaalimatkalla.

Jylhä nosti esiin karun tosiasian Niskasen omasta tekemisestä. Gomsin ladun profiili toi esiin naisen ilmiselvän heikkouden.

– Kun katsoi Kertun alamäkihiihtämistä, niin hän otti sijoja takkiin. Ja sitten pikkuhiljaa hän uuvutti itsensä.

– Hän tipahti aina 2–3 sijaa laskussa ja sitten hiihti kiinni. Hän hiihti ylämäessä oikeanpuoleista kaistaa, kunnes seuraava lasku oli vasemmalle. Siinä kului energiaa, arvioi Jylhä Iltalehdelle.

Tästä Iltalehden juttu.

LUE MYÖS