Reetta Hurskeen paluu kilpailuihin oli yksi suurista jännityksen kohteista viikonloppuna yleisurheilun SM-hallikisoissa.

Tamperelaiset toivomansa, sillä Hurske paineli SM-kultaan 60 metrin aidoissa. Aika 8,06 (alkuerissä 8,02) ei tosin herättänyt suurta riemua.

Vuoden takainen EM-kultamitalisti antoi myös suoraa palautetta järjestelyille.

– Olisi mennyt alle 8 sekunnin, jos reaktioajat olisivat olleet niin kuin normaalisti pikajuoksijoilla. Siellä oli nyt aika paljon 0,18-alkuisia aikoja, jotka eivät ole normaaleja pikajuoksijoilla, Hurske avautui SUL:n tiedotteella.

– Voi varmaan katsoa, missä nuo lähetyslaitteiden kaiuttimet ovat ja kauanko meitä pidetään valmiit-asennossa. Siellä oli aika paljon haparointia varsinkin seurakaverilla, jatkoi Hurske Saga Vanniseen vilppilähdöstä puhuen.

– Juoksu ei varsinaisesti ollut mitenkään kummoinen. Sellainen treenimäinen veto. Siinä on vähän varovaisuutta. Ihan ei uskalla hyökätä aidalla samalla tavalla mitä kaksi viikkoa sitten. Koen, että se on ymmärrettävää, ettei tule toisia vammoja, Hurske arvioi finaalijuoksuaan.

Nooralotta Neziri oli finaalin toinen ajalla 8,16. Vilma Mäki oli kolmas ennätyksellään 8,25.

Hurske valittiin sunnuntaina yhdessä seiväshyppääjä Wilma Murron ja moniottelija Saga Vannisen kanssa Glasgow’ssa järjestettäviin MM-kisoihin. Joukkuetta täydennetään, kun Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics julkistaa urheilijat, jotka pääsevät kisoihin rankingjärjestelmän kautta.

LUE MYÖS