Ampumahiihdon maailmancup-kausi on loppusuoralla. Sesonki päättyy maaliskuun puolivälissä Kanadan Canmoressa.

Suomalainen ampumahiihtäjä Erika Jänkä on kärsinyt viime vuosina ikävistä terveysmurheista. Hän paljasti viime vuoden alussa sairastavansa diabetesta.

Tämäkään kausi ei ole mennyt toivotulla tavalla. Jänkä harmitteli tilannettaan tammikuussa Instagramissa.

– Lähtölistoilla ei muijaa oo juuri viime aikoina näkynyt eikä ihan just tule näkymäänkään, mikä kieltämättä raastaa aika syvältä. Töitä tehdään kuitenkin koko ajan sen eteen, että kilpaladuille palaaminen tapahtuisi mahdollisimman pian – hyväkuntoisena ja ennen kaikkea terveenä, kirjoitti Jänkä tuolloin.

Nyt on saatu ilouutisia. Jänkä pystyy kilpailemaan vielä tällä kaudella ja on mukana IBU Cupin loppukauden kisoissa.

– Woohoo, palaan takaisin ampumahiihtoperheeseen. Kaksi viikkoa kilpailua IBU Cupissa Obertilliachissa alkaa huomenna (torstai), kirjoitti Jänkä Instagramissa.

Suomen joukkueet ampumahiihdon maailmancupin osakilpailuun Osloon Norjaan 29.2.-3.3. sekä Pohjois-Amerikan osakilpailuihin USA:n Soldier Hollowiin 8.-10.3. ja Kanadan Canmoreen 14.-17.3.2024.

Naiset

Noora Kaisa Keränen
Venla Lehtonen
Suvi Minkkinen
Daria Virolainen

Miehet

Tuomas Harjula (vain Oslo)
Otto Invenius
Heikki Laitinen
Jaakko Ranta
Tero Seppälä

Suomen joukkueet ampumahiihdon IBU Cupin viimeisiin osakilpailuihin, jotka kilpaillaan Itävallan Obertilliachissa 29.2.-3.3. ja 6.-9.3.2024.

Naiset

Erika Jänkä
Heidi Kuuttinen
Seela Peuralahti

Miehet

Elias Erkkilä (1. viikko)
Tuomas Harjula (2. viikko)
Jonni Mukkala
Joni Mustonen

Päivitys tästä.

LUE MYÖS