Kainuun Hiihtoseuran Anni Alakoski ja Anne Kyllönen ja Jämin Jänteen Ristomatti Hakola ja Lauri Lepistö voittivat sunnuntaina hiihdon SM-kisojen parisprinttikisat.

– Suunniteltiin, että toisella kierroksella isken tuohon nousuun ja katsotaan, ketkä seuraa perässä. Lauri veti perään oman kakkososuutensa hyvin ja se oli siinä sitten. Oli siinä silti kiire, selvitti Hakola joukkueensa suunnitelmaa Hiihtoliiton tiedotteella.

Iivo Niskanen ja Valtteri Pennanen muodostivat Puijon Hiihtoseuran joukkueen. Se taisteli pronssille.

Hakola ja Lepistö menivät menojaan varsin varhaisessa vaiheessa. Niskanen ei saanut Lepistöä kiinni kovasta yrityksestä huolimatta.

Kun Niskanen lähestyi toiseksi viimeistä vaihtoa, teki Ylen asiantuntija Ville Nousiainen oman huomionsa suorassa lähetyksessä.

– Takakaarteessa Iivon pää pyörii taas kuin pöllöllä. Siinä lopetettiin lähes voitosta taistelu. Kyllä.

– Iivo lopetti hiihtämisen. Alettiin taistella vain kakkossijasta. Nähtiin, että ei saada riittävästi…. Vai tuli kenties alkuryntäyksen jälkeen niin kovat hapot, ettei vain pystynyt hiihtämään lujempaa, arvioi Nousiainen Ylellä.

Selostaja Kimmo Porttila huomioi, että Lepistö onnistui jopa kasvattamaan eroa taaksepäin tuolla osuudella.

Nousiainen teki myös kisan jälkeen kokonaisarvion Niskasen menosta.

– Tässä kontekstissa näytti pirteältä. Emme tiedä, oliko sen pirteämpää kuin eilenkään. Kyllä hän sai hyvän takaa-ajon Miro Karppaseen (Imatran Urheilijat) nähden nousussa, mutta sitten lopun tasanteella hän ei pystynyt vastaamaan, kun Karppanen pystyi lisäämään kaasua, kommentoi ex-hiihtäjä lopun ratkaisuja.

LUE MYÖS