Drammenin perinteisen sprintit eivät tuoneet suuria suomalaistuloksia hiihdon maailmancupissa. Miesten kisan paras suomalainen oli Emil Liekari (20:s). Lauri Vuorinen oli 23:s, Niilo Moilanen 28:s ja Joni Mäki 30:s.

Liekari oli ensimmäistä kertaa Drammenissa. Hänen kalustonsa näytti toimivan – toisin kuin monella muulla suomalaisella. Paukut eivät vain aivan riittäneet.

– Uran ensimmäinen Drammenin sprintti takana. Aika-ajosta jatkoon ja oli omasta mielestä vahva aika-ajo. Erässä oli todella hyvä suksi ja oli kulkua. Vähän liian taakse jäin siinä alussa ja jouduin sieltä sitten puikkailemaan.

– Laskussa sain nostettua sijoja, mutta ehkä tuli vähän taktinen kömmähdys ja jouduin ulkokurviin U-mutkassa. Sieltä sitten viimeiseltä sijalta lähdettiin kirimään loppusuoraa kohti. Neljänneksi pääsin omassa erässä ja tyytyväinen kyllä olen, Liekari kertoi Hiihtoliiton tiedotteella.

Joni Mäki säväytti Lahden vapaan hiihtotavan sprintissä, kun hän taisteli älykkäällä hiihtämisellä aina finaaliin saakka. Nyt samanlaiseen urotekoon ei ollut saumaa. Mäki myönsi rehellisesti, että nyt ei näytä hyvältä.

– Ei ollut tänään helppo päivä. Lahden jälkeen ei ole oikein mennyt liian hyvin, että kyllä tikittävä aikapommi on ollut, että milloinhan se homma oikein hajoaa käsiin. Nyt se vähän niin kuin teki sen, mutta onneksi nyt pääsin jatkoon ja sain muutaman pisteen siitä kerättyä. Tärkeitä pisteitä ja koitetaan nyt vielä Falunissa taistella jonkinlaiset pisteet.

LUE MYÖS