Mentorointi lisääntyy urheiluvalmennuksessa – ”He voivat parhaalla mahdollisella tavalla auttaa”

Suomen Valmentajat on kouluttanut mentoreita urheiluvalmentajista jo kymmenen vuotta. Mentoreiden kouluttaminen alkoi vuonna 2008 hankemuotoisena Marko Malvelan ja Satu Kasken asiantuntemusta hyödyntäen. Vuoden 2018 loppuun mennessä koulutuksen on käynyt noin 100 valmentajaa, jotka hyödyntävät osaamistaan ja tukevat muita valmentajia omissa toimintaympäristöissään.
Tänä vuonna koulutettavien määrä yli tuplaantuu, sillä käynnissä on parhaillaan kaksi merkittävää koulutusprosessia. Yhteistyössä Jääkiekkoliiton ja Jääkiekkovalmentajakerhon kanssa koulutetaan lähes 90 mentoria maalis-toukokuussa. Toukokuussa valmistuu myös kymmenen mentoria taitoluisteluvalmentajista yhteistyössä Taitoluisteluliiton kanssa.
– Kevään 2019 loppuun mennessä koulutamme varmuudella jo noin 100 uutta mentoria. Määrä voi nousta vuoden loppuun mennessä jopa 150 paikkeille, jos kaikki käydyt keskustelut konkretisoituvat koulutusprosesseiksi. Mielestäni tämä on merkki siitä, että mentoroinnin hyödyt on ymmärretty urheiluvalmennuksessa, kertoo Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen.
– On myös oivallettu, että mentoritkin tarvitsevat työkaluja, jotta he voivat parhaalla mahdollisella tavalla auttaa toista valmentajaa, hän lisää.
Suomen Valmentajien toiminnassa mentoroinnilla tarkoitetaan mentorin ja aktorin välistä luottamuksellista vuorovaikutussuhdetta, jossa aktiivisen kuuntelun, tarkkailun ja osallistumisen keinoin pyritään auttamaan aktoria saavuttamaan päämääriään valmennustehtävässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Myös mentori oppii uutta vuorovaikutteisen prosessin aikana. Sisällöllisesti mentoritoiminta jaetaan kahteen osaan: valmennuksessa kehittyminen ja elämäntilanteen helpottaminen.
Valmennuskokemuksesta on hyötyä mentorina toimimiselle, mutta valmentajan ja mentorin rooleissa on myös eroja. Koulutus antaa eväitä mentorina toimimiseen ja konkreettisia työkaluja tukea valmentajia joko formaaleissa mentorointiprosesseissa tai vapaamuotoisesti arjessa.
Lähde: Suomen Valmentajat tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Saga Andersson teki tylyt oharit – tämä oli seiväsnaisen selitys
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Lauri Vuorinen astui nyt esiin – hiihtotähti kertoi tilanteestaan
- Suomalaisheittäjältä hirmukaari – ylivoima oli aivan järjetöntä
- Saga Andersson teki tylyt oharit – tämä oli seiväsnaisen selitys
- Therese Johaug vaihtoi lajia – jälki oli rumaa
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä