Suomalaisjuoksija on oivassa syyskunnossa – paljastaa hyvien tulosten syyn: ”Se tukee kehitystä”

SM-viestit palaavat 29 vuoden tauon jälkeen Raatin stadionille, kun Oulun Pyrintö isännöi viestijuoksun juhlaa viikonloppuna. SM-viesteihin on ilmoittautunut kaiken kaikkiaan 503 joukkuetta ja 1569 urheilijaa. Järjestävä seura on ilmoittanut mukaan 23 joukkuetta, joista erityisen mielenkiintoisia mitalitaistoa ajatellen ovat muun muassa miesten 4×100 metrin joukkue sekä nuorissa 17-vuotiaiden naisten pikaviestijoukkue.
Miesten joukkue otti viime vuonna hopeaa. Juoksijoista Samuel Purola on oivassa syyskunnossa, ja muista muun muassa alle 20-vuotiaiden molemmissa arvokisoissa viestissä mukana ollut Niko Kangasoja on kehittynyt edelleen tänä kesänä.
– Olen onnistunut nyt juoksemaan teknisesti paremmin mitä muina vuosina. Tätä teknistä kehitystä selittää se, kun olemme löytäneet valmentajani kanssa sopivat tavat valmistautua kisoihin. Oman arjen aikataulutus onnistuu myös entistä paremmin, joka tukee kehitystä, Pertti Purolan valmennettava sanoo.
Viime vuonna Kotkassa keli oli kolea, mutta muistot ovat lämpimät. Juoksu kulki ja joukkueen vaihdot onnistuivat.
– Viesti oli kokemuksena todella hieno ja se antoi paljon itseluottamusta myös tulevaisuuden viesteihin, Kangasoja sanoi.
Kotikisat ovat hänelle odotettu tapahtuma:
– Onhan se hienoa päästä juoksemaan kotiyleisön edessä ja saada sen myötä kausi pakettiin. Viestit ovat muutenkin mukava tapa lopettaa kilpailukausi melko rennoissa meiningeissä, vaikka tosissaan kilpaillaankin. Meillä on kyllä tosi hyvä porukka ja hyvä yhteishenki, joka on omasta mielestä tärkeää viestijuoksussa, Kangasoja sanoo.
Lähde: Urheiluliitto
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Pitikö tämäkin kertoa? – Ristomatti Hakolalta härski väite Perttu Hyvärisestä
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Voi nyt sentään – Ylelle karu paljastus Robert Heleniuksen tilanteesta
- Suomalaisässältä huikea kaari – maailmalla ällisteltiin
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Nythän jysähti – suomalaisheittäjältä historiallinen ennätyskaari
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Mitä Conor McGregorille on tapahtunut? – Joe Rogan sanoi ääneen synkän totuuden