Petra Manner on tehnyt jo varsin pitkän uran Ylellä juontajana ja toimittajana. Hän on kertonut urastaan ammattiliiton Jytyn lehden haastattelussa.

Manner tuli Yle Urheiluun vuonna 2009. Hän opiskeli lukion jälkeen historiaa yliopistossa.

Viemumäellä hän suoritti urheilun erikoistumisopintoja, kun siellä luennoi myös Ylen silloinen urheilupäällikkö Ari Mennander. Jytyn haastattelusta selviää, että Manner lähetti Mennanderille kyselyn pestistä Ylellä.

– En kaipaa harjoittelijoita jalkoihin pyörimään, mutta laita CV. Katsotaan, onko sinusta mihinkään, kertoi Manner Mennanderin kuitanneen.

Hakemus meni lopulta siis läpi. Manner tekikin pian juttuja Urheiluruutuun.

Manner on nykyään Ylen suosittu ruutukasvo. Hän oli isossa roolissa myös kesällä yleisurheilun EM- ja MM-kisoissa.

Tästä Jyty-lehden juttu.