Viivi Lehikoinen esitteli täysin erilaisen lookin – SE-naisen fanit haltioissaan: ”Wautsi”

Aituri Viivi Lehikoinen on ahkeroinut viime kuukaudet harjoitusleireillä yleisurheilun kesäkausi mielessään.
Murto kertoi hiljattain myös osallisuudestaan tärkeään kampanjaan. Hän on yhteistyökumppaninsa FASTin kanssa tämän vuoden Mielinauha-kampanjassa. ”Pidetään mieli mukana liikkeessä, ja tuetaan itseämme, toisiamme ja Mieli ry:n mielenterveystyötä”, kirjoitti aituri Instagramissa.
Lehikoinen on kertonut jo aiemmin omista vaikeuksistaan. Hän kertasi vielä niitä päivityksessä.
– Kerroin 2021 mieleen liittyvistä haasteistani Mielinauha-kampanjan yhteydessä ja olen puhunut aiheesta myös haastatteluissa sen jälkeen. Kamppailu henkistä väsymystä ja yksinäisyyttä vastaan oli jo siinä kohtaa voiton puolella, mutta vasta näin muutaman vuoden jälkeen tuosta hetkestä, voin oikeasti nähdä, kuinka syvältä tähän nykyiseen tilanteeseen on ponnistettu. Ja olen siitä ylpeä sekä toivottavasti myös esimerkkinä muille samojen asioiden kanssa kamppaileville. Urheilun ja arjen ilo on palannut ja tekeminen maistuu, vaikka treenit ei aina olisikaan mukavia, tarinoi Lehikoinen.
SE-naisen kampanjakuva keräsi suuren vaikutuksen. Tavallisesti treenikuvia julkaiseva Lehikoinen käänsi monien katseita.
– Wau mikä kuva, kommentoi EM-kultamitalisti Wilma Murto.
– Wautsi mikä kuva, hehkutti seitsenottelija Maria Huntington.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Iivo Niskaselle kävi köpelösti – IL:lle vahvistettiin tapahtunut
- Annimari Korte pamautti kovan väitteen Saga Vannisesta
- Tässäkö maailman kovalyöntisin nyrkkeilijä? – ”Mike Tyson löi kuin vässykkä häneen verrattuna”
- SE-nainen romahti – nyt tärähti hirmukaari
- Suomalaisjuoksijan sensuellit mallikuvat ällistyttävät – ”Niin upea nainen”
- Välit paloivat ja Kalle Palander lähti lätkimään pestistään – selviääkö nyt koko totuus?
- Sellaista menoa baarissa – Monacosta lävähti melkoinen väite Mika Häkkisestä
- Suomalaistähdeltä järkyttävä paljastus – Mari Ederin sanat kertovat kaiken
- Kristiina Mäkelälle raju pettymys – sitten tuli melkoinen käänne
- Ella Junnilaa odotti ikävä yllätys kisapaikalla – Reetta Hurskeen reaktio ei jätä mitään epäselväksi
- Sellaista menoa baarissa – Monacosta lävähti melkoinen väite Mika Häkkisestä
- Hiljaiseksi vetää – Kaisa Mäkäräiseltä älytön temppu
- Ikävä huhu Antero Mertarannasta leviää – näin mies kommentoi IS:lle
- Ella Junnilaa odotti ikävä yllätys kisapaikalla – Reetta Hurskeen reaktio ei jätä mitään epäselväksi
- Välit paloivat ja Kalle Palander lähti lätkimään pestistään – selviääkö nyt koko totuus?
- Suomalaisjuoksijan sensuellit mallikuvat ällistyttävät – ”Niin upea nainen”
- Suomalaishyppääjältä upea ennätysparannus – kisan jälkeinen kuva loksautti leukoja: ”Olet uskomaton”
- Upea pari – suomalainen urheilutähti ja NHL-kiekkoilija kertoivat ilouutisia
- Suomalaistähdeltä järkyttävä paljastus – Mari Ederin sanat kertovat kaiken
- Tästäkö nyt on kyse? – IL:lle karua vihjailua Robert Heleniuksesta